Kestävää liikkumista
Parempaa liikenneympäristöä

Liikuttava työmatka -kilpailu

Liikuttava työmatka -kilpailun tavoitteena on kannustaa henkilöstöä säännölliseen arkiliikuntaan ja havahduttaa tarkkailemaan omia liikkumistottumuksia. Monelle kodin ja työpaikan välinen matka tarjoaisi luontevan mahdollisuuden päivittäiseen liikunta-annokseen, mutta valitettavan usein lyhytkin työmatka huristellaan autolla.

Kyseessä on leikkimielinen ”aktiivisuusrannekeviesti”, jossa 5-10 hengen joukkueet kierrättävät neljän viikon ajan aktiivisuusrannekkeita joukkueen jäseneltä toiselle viestikapulan tavoin. Pisteitä jaetaan joukkueelle sen mukaan, kuinka aktiivisia rannekkeen käyttäjät ovat olleet.

Kilpailu lisää yhteisöllisyyttä työpaikalla ja sen myötä saadaan potentiaalisesti iso joukko työntekijöitä osallistettua ja liikkeelle. Esimerkiksi 10 joukkueen kilpailuun voi osallistua 50-100 henkeä. Valtaosa kilpailijoista on innostunut kilpailun aikana liikkumaan enemmän kuin tavallisesti. Kilpailu on vaikuttanut liikkumistottumuksiin myös kilpailuajan päätyttyä: lähes 70 % palautekyselyyn vastanneista sanoo, että he ovat liikkuneet aiempaa enemmän.

Kilpailussa käytettävä Polar M200-aktiivisuusranneke.

Liikuttava työmatka -kilpailun vaiheet työpaikalla:

  • Kilpailun markkinointi työpaikan kanavissa.
  • Joukkueet hakevat kilpailuun sähköisellä lomakkeella.
  • Osallistujille järjestetään starttitilaisuus, jossa jaetaan rannekkeet ja ohjeistetaan niiden käyttö sekä kerrotaan kilpailun säännöt.
  • Joukkueiden pisteet lasketaan kilpailun lopuksi (synkronoitujen rannekkeiden tiedot luetaan etänä tietokonesovelluksen avulla).
  • Palkitseminen!

Liikuttava työmatka -kilpailun osallistujien palautetta:

”Nyt valitsen useammin portaat ja koitan nousta välillä työpöydän ääreltä jaloittelemaan.”

”Kilpailuun osallistumispäivinä kävelin työmatkat [autoilun sijaan].”

”Vapaa-ajalla menin lähikauppaan kävellen tai pyörällä auton sijasta.”

”Minusta tämä oli ihan huippu juttu! Kiitos!”

Lappeenrannan kaupungin työntekijöitä Liikuttava työmatka -kilpailun starttitilaisuudessa. Kuva: Valpastin Oy.